Lauantai 8.12.2018
Ilta-Sanomien pääkirjoituksessa voivotellaan, kuinka ex-pääministerimme Aho on Venäjän taskussa. Älkää huoliko, nykyisen hallituksen useampikin ministeri on USA:n taskussa.
Iltalehti kunnostautuu tapansa mukaan demareitten roimimisessa, pääkirjoituksessaan tietysti. Rinne kuulemma pettyy pääministeri-haaveissaan. Itse en ole sellaisia edes huomannut. Rinne on jossain tentissä päästänyt mauttoman "äijäkommentinkin", kehunut vaimoaan nuoreksi. Oho. Virhemarginaalin sisään mahtuvat kannatusheilahtelut ovat saaneet toimittaja Karvalan kiihdyksiin.
Stubb saa kuulla kunniansa. Hymyilee yhteisessä valokuvassa Venäjän ulkoministerin kanssa. Kehtaapa vielä mainita tämän vanhaksi ystäväkseen ja ammattitaitoiseksi ulkoministeriksi. Voi hirvitys sentään ! Jollain on venäläisiä ystäviä !
Kännykän räplääminen on aiheuttanut liikenneonnettomuuden ja kahden ihmisen kuoleman. Niinpä. Tuossa kylillä kävellessä näkee usein autoilijoiden näpelöivän kännykkäänsä. Sama se on jalankulkijoitten ja pyöräijöittenkin laita. Asennekasvatus olisi paikallaan. Aikatavalla nuo ihmiset räpelsivät älylaitteitaan linnanjuhlissakin.
Lennokit alkavat pian kuljettaa paketteja, aterioita ja lääkkeitä. Tätä seuraavat pakettipommit.
Viherseinät kasvattavat suosiotaan. Hieno innovaatio, jolle soisi suuremmankin menestyksen. Pidän peukkuja, jos olisi tuohta, sijoittaisinkin.
Sydämeltään brexit-mies Corbyn vie Britanniassa työväenpuoluetta kohti vaaleja vastustamalla brexitiä. Nykyinen pääministeri May oli aiemmin tiukasti brexitiä vastaan ja vie sitä nyt eteenpäin väellä ja voimalla. On ne britit nyt ihan sekaisin.
Koululaiset myöhästelevät koulusta. Alkaa muka liian aikaisin. Pitäisi myöhentää koulun alkamista aamulla. Höpö höpö ! Ne joitten tapana on myöhästellä, myöhästyvät vaikka koulutunnit alkaisivat iltapäivällä.
Joillakin vanhuksilla sattuu vielä olemaan rahaa pankissa. Heillä luulisi olevan oikeus omiin rahoihinsa. Pankissa asiointi on tehty kuitenkin vaikeaksi. Täytyisi vaan maksaa pankkikortilla tai nettipankissa. Moneltakohan vanhukselta sujuu laskujen maksaminen sillä tunnuslukuvempeleellä ? Pankkien järjestelmätkin muuttuvat ihan kiitettävää tahtia. On siinä mukana rimpuilemista jo kohta meikäläiselläkin.
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna myytiin pääosin ulkolaisille sijoittajille. Pääpukarit olivat Katainen (kok), Vapaavuori (kok) ja Haavisto (vihr). Muistakaa tämä kun keväällä ollaan vaaliuurnilla.
IS-Plus kirjoittaa pressojemme linnanjuhlista. Ståhlberg kiersi teattereissa ja oopperassa ja linnassa tarjottiin päiväkahvit. Marski järjesti keisarilliset tanssiaiset, vaikka juuri oli jouduttu hylkäämään monarkia. Relander ei tarjonnut viinaa, mutta kylläkin "siniristilippumme" ensiesityksen. Svinhufvud tarjosi olutta ja juhlat kestivät aamuyöhön. Kallion juhlissa ei tanssittu, simaa toki tarjoiltiin. Paasikivi elvytti juhlat sotien jälkeen. Kuningas Kekkonen ihaili juhlien naiskauneutta. Koivisto kutsui juhliin taviksia ja veteraanit saivat kunnianpalautuksen. Ahtisaari kutsui mukaan myös työttömiä. Halonen oli emäntä, joka tarjosi myös kasvisruokaa ja reilun kaupan kahvia. Niinistöt ovat kuin kuningaspari.
Etelärannasta käsin toimiva Hali ry on teettänyt tutkimuksen. Sen mukaan kunnat säästävät huomattavia summia kun alkavat ostaa terveyspalvelunsa yksityisiltä firmoilta. Heko heko !
Taidankin lähteä käväisemään Tallinnan joulutorilla. Olkaa kiltisti.

Kommentit