Keskiviikko 24.10.2018

Suomen Yrittäjien jäsenet ruokkivat kilvan lakon aikana ilman ruokaa jääviä lapsia. Nokian kokoomuskin jakaa pillimehua. Oikein hyvä, kiitän kuntalaisten ja omasta puolestani, sillä tehän tämän häslingin aikaan saittekin.

SY haluaa kaataa koko tupo-pöydän, mikäli on uskominen Iltalehden pääkirjoitusta, ja miksi emme uskoisi. Järjestön vuosittaisilla päivillä, nyt Turussa, ovat puheet kuulemma kuin kaikuja menneisyydestä. Pääkirjoituksen laatija kysyy jopa: "...milloin jaetaan valkoisia käsivarsinauhoja ja kiväärejä." Pitkälle on menty muutaman vuoden takaisesta Niinistön tokaisusta; vastakkainasettelun aika on ohi.

Trump haluaa palauttaa Eurooppaan "vanhan kunnon hyvänajan kilpavarustelun". Yhdysvaltain Nato-liittolaiset ovat huolissaan. IS:n pääkirjoitus kysyy: "Mikä Nato-maa suostuisi nyt ottamaan uusi, Venäjälle suunnattuja euro-ohjuksia, tuskin mikään ?" Minäpä annan vinkin, menkää kysymään nykyiseltä hallitukselta ja eritoten puolustusministeriltämme.

Suomen irtisanomisturva on eurooppalaisittain keskiverto. Suomea tiukempi lainsäädäntö on Ruotsissa, Latviassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Portugalissa, Luxemburgissa, Italiassa, Tsekissä, Sloveniassa sekä parissa Balkanin pikkuvaltiossa. Näitä tiukempia maita siis on tusinan verran. Heikompi irtisanomissuoja on kuudessa maassa. Tämä vaan kiistan taustatiedoksi.

Roosa-nauhan takia töistään potkut saanut turvatarkastaja on ihmeissään. Yritys tukee Roosa-nauha kampanjaa, mutta antaa potkut sen käytön vuoksi. Nyt järki käteen !

Tutkimuksen mukaan sinisten kannattajien joukoissa on enemmän lakkojen vastustajia kuin kannattajia. Olipas ihme ja kylläpäs nyt pelottaa.

Saksakin haluaa jäädyttää asekaupan Saudi-Arabiaan. Suomi se vaan empii, mutta tarkkailee tilannetta paraikaa tiiviisti. Naurattaisi ellei asia olisi niin synkkä.

Iltalehdessä pohditaan, että yleislakko 1956 oli nyt puuhattavaa vakavampi. No niin oli. Muistankin jotain. Asuin silloin Ylöjärvellä. Soppeenmäessä syötiin soppatykistä, isä lähti pyörällä Tampereelle ja äiti itki.

Siniset, nämä puoluetuen poistajat ja maailmanparantajat ovat lirissä. Ei ole rahaa. Ovat jotenkin saaneet haltuunsa perussuomalaisten entisen säätiön. Säätiön tarkoitus on "auttaa vähävaraisia ja sivuraiteelle joutuneita." Siis vähän niinkun sinisiä.

Hallitus havahtui ilmastonmuutokseen päiväksi. Kansainvälinen energiajärjestö suosittelee turpeen erityiskohtelun lopettamista. Mitä tapahtuu, ei mitään. Päinvastoin turvetuotannon tukia nostetaan.

Ilveksen kiekkofanit ottavat mallia HJK:n jalkapallon vastaavista. Mutta hei, hssss, siitä ei saa puhua.

Sipilä vallan peljästyi keskustan kannatuslukuja. Laittoi kovat piippuun ja aloitti riskillä vaalikampanjan. Oletteko huomanneet, kuka puhuu enää Orposta ? Mitähän muuta se kokoomus keksii kuin pillimehun ?


Kommentit

Suositut tekstit