Maanantai 3.9.2018

Useita vuosia ihasteltiin, kuinka kokoomuslainen pormestari "kehitti" Tamperetta. Talous on nyt yli 70 miljoonaa miinuksella. Totuus kaatui demari-pormestarin syliin. Kai häntä jo tulevana vuonna moititaan holtittomasta taloudenhoidosta.

Euroopan komissio taitaa kansalaisten vaatimuksesta lopettaa kellojen siirtelyn. Upeeta ! Vielä kun järkiintyisivät lisää ja lopettaisivat kokouspapereitten ja virkamiesten siirtelyn Brysselin ja Strasbourgin välillä, niin vot.

SAK:n puheenjohtaja ehdottaa valittavaksi kaksi valtakunnansovittelijaa. Minun vaatimaton mielipiteeni on nykyisen käytännön kannalla. Kohta riitoja sovittelee 12-henkinen komitea ja siitähän se soppa syntyisi.

Kuuselan Matti kirjoittaa asiaa Kaitasuon raiskaamisesta. Millään ei ole enää väliä. Kaikissa asioissa, kaikissa, mennään lyhytnäköisesti ekonomia-pää edellä. Muita arvoja ei tällä hallituksella ole.

Suomessa harkitaan kasvohuntujen kieltoa. Minulla ei ole asiasta varmaa mielipidettä. Eihän ne suomalaiseen kulttuuriin ja katukuvaan kuulu. Mitäs jos nämä hunnutetut muuten käyttäytyvät kuten Suomessa kuuluukin ? Onko niin väliä jollain hunnulla ? Mikäli joku muotiguru keksii laittaa mallinsa hunnutettuna muotinäytökseen, voisi saada villityksen aikaan. Kiellettäisiinkö hunnut silti, sehän olisi muotia. Sanotaan, että "maassa maan tavalla". Hyvä on, käyttävätkö suomalaiset naiset muslimimaissa lomaillessaan huntua ? Taitavat pikemminkin herättää pahennusta niukalla pukeutumisellaan. Vaikea on tämä huntukysymys.

Pääministeri (kesk) on väittänyt pääosan pakolaisista olevan liikkeellä vain taloudellisista syistä. Väite on todistettu vääräksi. Pakolaisasiakin on vaikea ja monisyinen. Entäs kun suomalaiset muuttivat Amerikkaan ja Ruotsiin. Työn ja rahan perässähän sinne lähdettiin. Olisiko pitänyt laittaa rajat kiinni ? No suomalaisille löytyi töitä, sanotaan. Työministeriö ja yrittäjät väittävät nykyisille pakolaisille myös löytyvän Suomesta töitä. Mene ja tiedä. Jenkkien yllytyksestä Eu meni lankaan. mentiin mukaan sörkkimään Afganistaniin, Syyriaan, Irakiin, Libyaan, yms.. Piti saada diktaattorit pois palleiltaan. Mitä tapahtui ? Valtiot ovat sekamelskassa ja erilaiset aseelliset ryhmät tappelevat milloin kenenkäkin kanssa. Tavallinen kansa heittää repun pykälään ja suunnistaa kohti rauhallisempaa Eurooppaa. Pakolaistulvasta rajoillamme saamme syyttää ihan itseämme, ja jenkkejä.

Yrittäjät sanovat irtisanomispykäliä liian kireiksi, ay-liike liian löyhäksi. Aamulehden mukaan irtisanomissuojamme on Euroopan keskitasoa. Niinpä niin, seuraavaksi nykyinen hallituksemme vetoaa kilpailukyvyn parantamiseen ja höllentää suojaa.

Trump on perunut valtion työntekijöiden palkankorotukset vedoten rahapulaan. Antoi hiukan aiemmin miljardien veronalennukset rikkaille. Taisi Donald tavata Suomessa käydessään ministereitämme joilta sai pikku vinkkejä.

EU-virasta pääsee verorälssiin, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Meidän poliittisella-, virkamies- ja yrityseliitillä on kohta sellaiset edut, ettei tavallisella kansalla ole varaa jäädä eläkkeelle.

Lehdissä on nyt merkkivuonna kirjoitettu kiitettävästi kansalaissodastamme. Monipuolisestikin ja totuuteen pyrkien. Kiitos siitä. Itse olen jäänyt kuitenkin kaipaamaan paria näkökohtaa.
Suomessa oli vielä heinäkuussa vaaleilla valittu, laillinen, sosialidemokraattisenemmistöinen eduskunta. Se hyväksyi ns. valtalain äänin 136-55. Lain mukaan "Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja toimeenpantavaksi määrää kaikki Suomen lait." Lain hyväksymistä pidettiin itsenäiseksi julistautumisena. Eduskunta yhdessä seisomaan nousseen yleisön kanssa kohotti eläköönhuudot vapaalle Suomelle ja sen tulevaisuudelle itsenäisenä valtiona.
Äänestyksessä tappiolle jääneet lähettivät ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin Pietariin. Hän sai Kerenskiltä allekirjoituksen manifestiin, jolla eduskunta hajotettiin ja valtalaki mitätöitiin. Itsenäisyyden lisäksi mitätöitiin kahdeksan tunnin työaika ja kunnallislaki, jonka mukaan kaikki olisivat saaneet äänestää kuntavaaleissa maksetuista äyreistä huolimatta. En silti jossittele kansalaissotamme syntysyistä. Olen lukenut aiheesta ja ajankohdasta paljon. Minua kiinnostavat syyt joista ajauduttiin kansalaissotaan. Ehkä havainto demokratian toimimattomuudesta oli yksi niistä. Moni on sitä mieltä, että meillä oli Euroopan sivistymättömin yläluokka. Seurasivat tsaarin esimerkkiä ja pitivät kurjalistoa kurissa. No, sota sodittiin ja nyt ollaan suomalaisia, itsenäisiä.

Media unohti myös melko tyystin kansalaissodan päättymiseen liittyneen saksalaisten paraatin Helsingissä. Kukkia heiteltiin sotureitten tielle ja herrat pitivät kunnon karonkan Kämpissä. Kovin puhdasotsaista ei "auttaminen" ollut silloinkaan. Saksalaiset vaativet helpotuksia tulleihin ja tavaroittensa tuontiehtoihin muutenkin. Niinhän se on nykyäänkin. Sota kuin sota, taloudellisista eduista ihmisiä tapetaan.

Mannerheimin käynti Englannissa on tapahtumana tyystin unohdettu. Hän kävi anomassa Englannin apua Vienan Karjalan ja Leningradin (Pietarin) valtaamiseen. Tästä haluan tietää tarkemmin.

Venäläisiä epäillään entisen kaksoisagentin myrkyttämisestä. Sehän on sama kuin totta, vaikkei todisteita ole kuultukaan. Nyt amerikkalaisia diplomaatteja sairastetaan mikroaaltoaseilla. Sairastuneet ovat kuulleet outoja ääniä. Siinä tärkeimmät todisteet. On ne ryssät kamalia !

Eiköhän tämä riitä, taitaa nyt jo olla lukijalla karvat pystyssä.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Opposiitiö täällä taas nuuskimassa valeita somen ihmeellisessä maailmassa.
Otin varoituksesi huomioon enkä lukenut purkaustasi. Lähemmin tarkastellen
tosin löysin siitä muutaman hyvän, muutavan hyytävän huonon huomion ja muutaman virheen
tietysti, kuten opposiittiölle kuuluu. Ei kai hallitus sentään sitä suota päättänyt raiskata, vaan päätös on melko korkean oikeusistuimen, jota Kuusela hieman mauttomasti lähestytöttelee tai ainakin sinuttelee. Nih.
Jorma Kantanen sanoi…
Viimeisen sanan on sanonut KHO. Tarkkaavainen lukija huomaa, kuinka jutussa mainitaan asiaan osallistuneina ministerit Tiilikainen ja Grahn-Laasonen. Nih.

Suositut tekstit