Maanantai 27.8.2018
Käytiin aamupäivällä kaupassa. No, eihän se nyt mikään uutinen ole, kaikkihan käyvät kaupassa. Meidän kauppareissuihimme sisältyy logiikkaa. Keskustelumme ennen lähtöä:
Kaija: "On lyhyt kauppalista, leipää ja Iltis."
Minä: "No sitten mennään vaan Löytikseen."
Siis kun on vähän kannettavaa, käymme lähempänä. Kun kauppalista on kuin helluntaiepistola kävellään Prismaan ja kannetaan täysi repullinen tavaraa sieltä saakka. Ja ylämäen jälkeen puuskutetaan Tossun kulmalla. Täytyy se joku logiikka olla logistiikassakin.
Aamulehti kirjoittaa, kuinka metsäpalot ovat entistä rajumpia maapallon ilmaston lämmetessä. Juolahti siitä mieleen, ettei Soini, Putkonen eikä Halla-ahokaan ole viime aikoina naureskellut ilmastonmuutokselle. Lepakot vaan räjähtelevät tuulivoimaloitten läheisyydessä. Putkonen kertoi siksi Don Quijotemaisesta olostaan. Nimittäisin hänet pikemminkin Sancho Panchaksi.
Republikaanisenaattori McCain on kuollut. Sotasankaruutensa lisäksi hän ehti tehdä näyttävän poliittisen uran. Aamulehti kunnioittaa miehen poismenoa nimeämällä hänet otsikoissaan "äänekkääksi Trump-kriitikoksi". Olisi häntä voinut kunnioittavamminkin nimitellä. R.I.P..
Paavi on pyytänyt anteeksi katolisen kirkon piirissä tapahtuneita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Menettely on ollut pitkään tiedossa, mutta vaiettu. Paavi itsekään ei ole aivan pulmunen tämän sontatunkion peittelyssä. Vieläköhän katolisen kirkon papeiksi on hakijoita kun siellä ei saa enää elää kuin pellossa.
Aamulehden Ihmiset-liitteessä kirjoitetaan ruotsinkielestä Suomessa. No ei siinä mitään, mutta... Kirjoittaja heittää tekstiinsä melkomoisen stereotypian, siis yksinkertaistetun käsityksen suomalaisista. Ruotsinkieliset siemailevat rapujuhlissa viinaa pitääkseen hauskaa. Suomalaiset sensijaan valuttavat viinaa kurkustaan alas vain humaltuakseen. Just juu. Minulla ei ole mitään ruotsinkieltä eikä -kielisiä vastaa. Odotan vaan hiukan fiinimpää käytöstä meitä valtaväestöä kohtaan. Muutenkin harvinaisen pölhö kyhäelmä tältä vapaalta toimittajalta.
Iltalehden pääkirjoitus ottaa kantaa geopolitiikkaan. Kirjoittaja varoittaa kovasti meitä suomalaisia sinisilmäisyydestä itäistä naapuriamme kohtaan. Minun mielestäni ne sinisilmät harittavat kohti länttä ja hiukan rusehtava kohti itää. Kaivetaan taas kerran verta nenästämme.
IL:n artikkelin mukaan Virosta ei enää kannata ostaa kuin nippa nappa viinaa ja kermakakkuja. Kannattaisikohan Tallinnan risteilyn motiiveja harkita uudelleen ja jäädä vaikka kotisatamaan.
Mehiläinen kiertää veroja melko muhkeilla summilla. Tämä se on edessämme kunhan Sote hyväksytään.
Orpo on aloittanut presidentinvaalikampanjansa. Hän sai lehteen vuodetun tiedon mukaan 15 haukea yhdellä kalareissulla. Ei olisi saanut Urkin aikana !
No jo on markkinat ! Ruotsissa on löydetty uusi punkkilaji, joka tunnistaa uhrin jo kaukaa. Onneksi en ole Ruotsin puolella sentään niin tunnettu.
Onnekseni satuin telkkarin ääreen, kun Reinikaisen ensimmäinen jakso näytettiin uusintana. Hekottelin koko sydämestäni, vaikka olen sen usein nähnyt. Ei tule nykyään töllöstä moista herkkua ei. Typerin keksintö on näyttää toisille tolloille kuinka jotkut tollot sohvallaan vahtaavat televisiota. Voi herranperkele etten paremmin sano.

Kommentit
hyvä Jorma, vanha kunnon ärinä pilkahtelee jo paikoin esiin, tosin
kritiikin suunta ja kohteet eivät häikäise uutuusarvollaan, joten palataan niihin toiste.
Sen sijaan olemme valitettavasti jälleen samaa mieltä tv-ohjelmista: sohvaperunanoita en voi katsoa, enkä salattuja elämiä hirvittävän myötähäpeän vuoksi, ja tökkivät kyllä nämä riistoviljellyt näyttelijä- ja kirjailijanaamat eri paneeleissa. Hotakainenkin perkutarallaa ja tämä mielelläänrahastava Kyrö tietysti. Tervolle annan anteeksi koska on hyvä, eikä Hotiskaan huono ole, muuten.
Suomenruottalaiset sopivat myös tänne meitä monipuolistamaan, kyllä me lahden taakse ollaan paljolti myös velkaa ja nyt en tarkoita Nastolaa. Routsia saa pitää opettaa myös koulussa. Nih.
Jonte, jatka blögitystä ja ainonreinon Jongte Il Kimitystä kärä åken kunkkuna! Mot.
En muuten ole robotti, robotti, robotti....
Velalla tarkootin notta oltiin Ruottin alamaisia niin kauan, että vaikutus näkyy
vahvasti kielessä ja mielessä, niin kuin rysneukkujenkin vallan jäljet. Hyvässä ja pahassa.